Kommentteja Tekijänoikeustoimikunnan mietintöön: "Tekijänoikeudet tietoyhteiskunnassa",
erityistarkastelussa "Tekniset suojaukset".

Kaiken kaikkiaan mietinnön lukeminen on positiivinen kokemus. Mietinnöstä näkee, että sen parissa ovat puuhastelleet asiantuntevat ihmiset kaikin puolin hyvää tarkoittaen. Amerikan virheistä on yritetty ottaa opiksi ja pelot "paras ja kallein lakimies voittakoon" -tyylisistä oikeusmurhista haihtuvat ainakin hetkeksi.

Luonnollisesti olen hakkerina (tässä asiayhteydessä on ehkä varmuuden vuoksi syytä selventää, että käytän tietenkin sanaa "hakkeri" siinä merkityksessä missä esim. Linus Torvalds on hakkeri. Ks. http://www.tuxedo.org/~esr/jargon/html/entry/hacker.html) edelleen sitä mieltä, että mietintö kaiken kaikkiaan on askel väärään suuntaan. Mutta tästä huolimatta on kuitenkin rauhoittavaa tietää, että lainsäätäjä ei pohjimmiltaan ole paha - eikä myöskään täysin idiootti.

Koska lakiesitys perustuu EU:n direktiiviin 2001/29/EY (http://www.minedu.fi/julkaisut/tekijanoikeus/direktiivifi.pdf) olisi tietenkin naivia kuvitella että sitä ei hyväksyttäisi eduskunnassa lähes sellaisenaan. Alla on kuitenkin joitain asioita, jotka mielestäni ansaitsisivat lisähuomiota.

Salausta koskeva tieteellinen tutkimus 3

Poistokeinojen kaupallinen merkitys 4

Menossa väärään suuntaan? 5

Lakiesitys on puutteellinen kuluttajansuojan osalta (every man for himself) 6

Lakiesitys on itsepetosta (salauksen alkeet) 6

Lakiesitys vie käytännössä oikeuden yksityiseen kopiointiin ja antaa tekijänoikeuksien haltijalle paitsi vallan päättää teoksensa myymisestä, myös kohtuuttoman vaikutusvallan toistolaitteiden markkinoihin (teoria monopolien salaliitosta) 8

Lakiesitys ei edistä tietoyhteiskuntaa, vaan on sille haitaksi (hakkerietiikka) 9

Epilogi: DigitalConsumer.org 11

Salausta koskeva tieteellinen tutkimus

50 a § Teoksen suojana olevan tehokkaan teknisen toimenpiteen, jonka tekijä tai joku muu hänen puolestaan tai luvallaan on teoksen suojaksi asettanut, kiertäminen on kielletty.

Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta salausta koskevan tieteellisen tutkimuksen yhteydessä tapahtuvaan teknisten toimenpiteiden purkamiseen.

Mitä tässä pykälässä säädetään, ei sovelleta tietokoneohjelmien yhteydessä käytettäviin teknisiin toimenpiteisiin.

50 a § toinen momentti ottaa huomioon sen tosiasian, että puhuttaessa ohjelmakoodista ja matematiikan soveltamisesta, laki jonka on tarkoitus säädellä tekniikkaa, sääteleekin samalla myös sananvapautta. Koska lailla on tarkoitus kieltää nimenomaan sellaisen teknisen suojauksen kiertäminen, jonka päämääränä on laiton kopiointi, on tarpeen erikseen kirjata lakiin, että käytettyjen salausmenetelmien tutkiminen on sallittu.

Tämä onkin tärkeä poikkeus, sillä kokemus on osoittanut, että teknisiä suojaustoimepiteitä suojaavaa lainsäädäntöä puoltavat tuotantoyhtiöt ovat suhtautuneet myös hyvin vihamielisesti tieteellistä tutkimusta kohtaan. Tästä enemmän alla.

Sisältääkö poikkeus myös oikeuden julkaista tieteellisen tutkimuksen tulokset?

Vastauksen tähän kysymykseen tulisi luonnollisesti olla: No ilman muuta!

Tutkimustulosten avoin julkistaminen ja niistä käytävä avoin keskustelu sekä tulosten tieteellinen kritisointi on aina ollut olennainen ja erottamaton itse tutkimusta. Valitettavasti lähihistoriamme kuitenkin osoittaa, että eräät suuret tuotantoyhtiöt ja ohjelmistotalot eivät pidä tätä ollenkaan itsestäänselvänä (USAssa Felten vastaan RIAA ja syyttäjä vastaan Sklyarov). Tämän takia olisi mielestäni tärkeää, että tämä itsestäänselvyys nimenomaisesti kirjattaisiin kuuluvaksi poikkeuksen piiriin.

2000-2001 Princetonilainen tutkijaryhmä osallistui Professori Edward Feltenin johdolla Recording Industry Association of America:n järjestämään SDMI-tekniikan murtamiskilpailuun. Ryhmä onnistui murtamaan monia tekniikassa käytettyjä suojauksia. Tämän jälkeen RIAA yritti saada tutkijat allekirjoittamaan sopimuksen, jonka mukaan tutkimustuloksia ei julkaistaisi. Tutkijat kuitenkin kieltäytyivät allekirjoittamasta. RIAA:n lakimiesten uhkailemina tutkijat eivät kuitenkaan uskaltaneet julkistaa tuloksiaan, vaan hakivat oikeusistuimelta lupaa julkaisemiseen. Oikeusistuin lopulta vahvisti tutkijoiden oikeuden tulosten julkaisemiseen ja tulokset julkaistiin lopulta tietoturva-alan Usenix konferensissa 2001.

Adoben E-Book tiedostomuodon murtaneen Dimitri Sklyarovin kohtalo oli ikävämpi. Matkalla samaiseen konferenssiin, hän joutui FBI:n pidättämäksi ja vietti useita kuukausia kalifornialaisessa vankilassa, syytettynä teknisen suojausmenetelmän murtamisesta ja murtamismenetelmän julkaisemisesta.

Ensi alkuun momentin sanavalinnat tuovat mieleen yliopiston laboratorion hämärissä istuvat parrakkaat professorit, joille on myönnetty etuoikeus tutkia asioita, joihin tavalliset kuolevaiset eivät vankeusrangaistuksen uhalla saa tutustua. Tällainen olisi tietenkin paluuta pimeälle keskiajalle, sillä erotuksella että tämä laki ei edes näennäisesti ole uskonnollinen, vaan voidaan puhua ihan suoraan ahneuden voitosta yksilön vapauden kustannuksella.

(42) Sovellettaessa ei-kaupallisia opetus- ja tieteellisiä tutkimustarkoituksia, etäopiskelu mukaan lukien, koskevaa poikkeusta tai rajoitusta kyseisen toiminnan ei-kaupallinen luonne olisi määritettävä toiminnan itsensä perusteella. Asianomaisen laitoksen organisatorinen rakenne ja rahoitusmenetelmät eivät ole tältä osin ratkaisevia.

Suomeksi sanottuna siis kuka tahansa, joka tutkii salauksen murtamista "puhtaasta mielenkiinnosta" ja ei-kaupallisena toimintana olisi laskettava tiedemieheksi eikä tämän oikeuden tulisi olla sidoksissa professorin titteliin.

On kuitenkin epäselvää, viittaako tämä direktiivin kohta myös teknisen suojauksen kiertämisen tutkimiseen. Pääpaino direktiivissä on tekijänoikeudella suojatun aineiston levittämisellä ja "kappaleen valmistamisella" ja niissä liittyvissä oikeuksissa. Näihin oikeuksiin jäsenmaiden on sallittu myöntävän poikkeuksia: esimerkiksi aineiston kopioimisesta opetustarkoitukseen.

Olisi tärkeää varmistaa, että kohdan 42 periaatetta noudatetaan myös tämän poikkeuksen osalta.

Poistokeinojen kaupallinen merkitys

50 b § Sellaisten laitteiden, tuotteiden tai osien valmistaminen tai maahantuonti yleisölle levittämistä varten, yleisölle levittäminen, myynti, vuokraus, myynnin tai vuokrauksen mainostaminen, kaupallisessa tarkoituksessa tapahtuva hallussapito taikka sellaisten palvelujen tarjoaminen,

1) joita markkinoidaan, mainostetaan tai pidetään kaupan tehokkaiden teknisten toimenpiteiden kiertämiseksi;

2) joiden tarkoituksella tai käytöllä on tällaisen kiertämisen lisäksi vain vähäistä muuta kaupallista merkitystä; tai

3) jotka on pääasiallisesti suunniteltu, tuotettu, mukautettu tai toteutettu siten, että niiden tarkoituksena on mahdollistaa tämän lain mukaan suojattuja teoksia suojaavien tehokkaiden teknisten toimenpiteiden kiertäminen tai helpottaa sitä, on kielletty.

Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta tietokoneohjelmien yhteydessä käytettäviin teknisiin toimenpiteisiin.

Tässä pykälässä on hienosti osattu huomioida ne virheet mitä USA:n vastaavassa DMCA-laissa on tehty. Laite tai tuote ei ole laiton vain siksi, että sitä voidaan mahdollisesti käyttää teknisen suojauksen purkamiseen, vaan ainoastaan silloin kun tämä on niiden pääasiallinen tarkoitus.

Päinvastoin kuin edellinen pykälä, tämän pykälän teksti on suoraan direktiivistä, joten toiveita sen muokkaamiselle tuskin on. Kiinnitäisin kuitenkin huomiomme lauseeseen "2) joiden tarkoituksella tai käytöllä on tällaisen kiertämisen lisäksi vain vähäistä muuta kaupallista merkitystä;"

Lauseesta käy selvästi ilmi mitkä tahot tätä lakia ovat olleet ajamassa, kuten myös se, että he tai lain kirjoittajat eivät juurikaan ymmärrä ohjelmoinnista tai tekniikasta edes perusteita. Vaikka olenkin samaa mieltä tuon lauseen pyrkimyksen kanssa, lausuisin sen hieman toisin.

Kaikki ohjelmoijat ja aivan kaikki tietokoneohjelmien ja minkä tahansa muiden "laitteiden" käyttäjät ovat varmasti kaikki yhtä mieltä siitä, että ohjelman/laitteen ensisijainen tarkoitus tuskin on olla kaupallisesti merkityksellinen tuote. Ohjelman/laitteen myyjä luonnollisesti voi olla tätä mieltä, mutta hän on silloin joka tapauksessa vähemmistössä. Sitäpaitsi myyjää joka ahneuttaan myy huonoa tavaraa useimmat muut pitäisivät varmaan epärehellisenä ja huonona myyjänä.

Voidaan siis kohtuudella väittää, että ohjelman tai laitteen merkityksellisyyttä ei tulisi mitata sillä, onko sillä kenellekään kaupallista merkitystä. Tietokoneohjelman tai laitteen merkitys, mitataan tietenkin sillä, miten hyvin se tekee jotain, toteuttaa jonkin päämärän tai ratkaisee jonkin ongelman.

Esimerkiksi voidaan kysyä, mitä kaupallista merkitystä olisi pienellä ohjelmalla, jota Linux-käyttöjärjestelmän tavoin levitetään Internetissä ilmaiseksi ja jolla on miljoonia käyttäjiä? Ei mitään!

Oikeampaa olisikin sanoa "on tällaisen kiertämisen lisäksi vain vähäistä muuta käytännön merkitystä;"

Lopuksi täytyy todeta, että vaikka tässä pykälässä on mahdollisimman hyvin pyritty määrittelemään mikä on kohtuullista kieltää ja mikä ei, se ei poista sitä tosiasiaa että laki on lähtökohdiltaan joka tapauksessa väärä. Yksittäisen kuluttajan kannalta on mielestäni täysin irrelevanttia, miten enemmistö ihmisistä käyttää jotain laitetta tai tuotetta (ja kenelle sillä on kaupallista merkitystä), jos kyseinen henkilö itse kuitenkin käyttää sitä hyvässä tarkoituksessa ja vain ja ainoastaan lainkuuliaisesti.

Jos käytetään taas kerran vanhaa kunnon pankkirosvovertausta, voidaan sanoa että tämä lakiesitys erottelee sorkkaraudan tiirikasta. Molempia työkaluja voidaan käyttää pankin ryöstämiseen. Koska sorkkarautaa kuitenkin enimmäkseen käytetään muihin tarkoituksiin, se ei laitteena olisi tämän lain puitteissa kielletty. Tiirikoiden ensisijainen tarkoitus taas on nimenomaan lukkojen avaaminen, joten tämän lain perusteella pelkkä tiirikan hallussapito olisi rangaistavaa, käytöstä puhumattakaan.

Jos siis olen hukannut kotiavaimeni, en voi käyttää tiirikkaa omaan kotiini pääsemiseen, sillä tiirikka itsessään on kielletty työkalu. Tietenkin voin murtaa kotioveni sorkkaraudallakin, mutta valitettavasti se tekee pahempaa jälkeä kuin tiirikka olisi tehnyt. Lainkuuliaisena kansalaisena joudun siis turvautumaan teknisesti huonompiin ratkaisuihin täysin laillisissa toimissani, vain siitä syystä että rikolliset ihmiset ovat joskus käyttäneet tiirikkaa laittomuuksiin.

Vastaavasti laki luo mielestäni harhaanjohtavan mielikuvan myös eri rikosten rangaistavuuksista. Vaikka pankkiryöstö on tietenkin itsessäänkin kielletty, tämä laki antaa kuvan, että erityisen kiellettyä on ryöstää pankki tiirikoimalla, kun taas sorkkaraudan avulla toteutettu pankkiryöstö ei melkein ole rikos ollenkaan.

Menossa väärään suuntaan?

Ylläolevia avoimiksi jääneitä kysymyksiä lukuunottamatta, lakiesitys on mielestäni erittäin hyvin valmisteltu. Ennen kaikkea siinä on yritetty ottaa opiksi USA:n surullisen kuuluisassa DMCA-laissa tehdyistä virheistä. Mikäli esityksen linja edistää lainsäätäjän tahtoa, olen sitä mieltä että laki on tehty reilussa hengessä.

Täysin eri kysymys onkin, pitäisikö lakia teknisten suojausten osalta ylipäätään hyväksyä. Vaikka ymmärränkin, että Eduskunnan rooli on tässä tapauksessa enää toimia kumileimasimena, koen kuitenkin että olisi väärin olla sanomatta tästä aiheesta mitään. Onhan olemassa toivoa, että keskustelun herättäminen todella synnyttäisi lisää ymmärrystä näitä asioita kohtaan ja jonain päivänä säädettäisiin lakia, jonka taustalla olisivatkin päinvastaiset motiivit. Ja sanotaanhan vihkitilaisuudessakin: "puhukoon nyt tai vaietkoon iäksi". (Eri asia sitten, viitsisinkö kansanedustajana lukea tätä pitemmälle.)

Lakiesitys on puutteellinen kuluttajansuojan osalta (every man for himself)

"On mahdollista, että levyn tai muun laitteen sisältämää aineistoa ei teknisen suojakeinon käyttämisen vuoksi saada kuultaville tai nähtäville. Pääsyn estymisen ei kuitenkaan todellisuudessa tarvitse olla seurausta sitä, että käytetty tekninen suojakeino olisi suunniteltu pääsyä rajoittavaksi, vaan pääsy voi estyä esimerkiksi sen vuoksi, että kopiosuojattu CD-levy soi vain tietyissä soittimissa. Useimmiten pääsyn estyminen johtuu laitteiden ja levyjen sisältämien ohjelmistojen yhteensopimattomuudesta. Tekijänoikeudellisen ongelman sijasta kyseessä saattaa olla kuluttajansuojan piiriin kuuluva asia."

Mietinnössä todetaan aivan oikein, että teknisillä suojaustoimilla saattaa olla haitallinen vaikutus kuluttajien asemaan. Kannanotossa ei kuitenkaan valitettavasti ole huoli kuluttajista, vaan asia yksinkertaisesti sivuutetaan. Tekstin kirjoittaja siis yksinkertaisesti pesee kätensä koko aiheesn osalta, ja jatkaa sitten puhtaalla omallatunnolla eteenpäin.

Amerikkalaiseen oikeuskäytäntöön on valitettavasti pesiytynyt periaate, jonka mukaan oikeus toteutuu parhaiten kun jokainen ajaa raivokkaasti omaa asiaansa (jonka jälkeen juryn arvioitavaksi jää vain, kumman puolen lakimies oli parempi). Suomen oikeussaleissa tämä tapa ei onneksi ole ollut vallalla, mutta nyt tätä henkeä on valitettavasti nähtävissä tässä lakiesityksessä. "Kuluttajat ajakoot omia etujaan jos asia kiinnostaa."

Mikä vielä irvokkaampaa, vaikka mietinnössä väitetään että tätä ongelmaa ei aiota käsitellä, itse lakiesitys kuitenkin sisältää pykälän 50 c §, jossa käsitellään tätä nimenomaista asiaa tiettyjen erityisryhmien (vammaiset, vankilat, sairaalat, arkistot, kirjastot, museot...) osalta.

On totta, että teknisillä suojauskeinoilla on erittäin vakavia seurauksia kuluttajansuojaan. Se, että lakiesitystä valmisteltaessa on otettu huomioon vain yhden osapuolen edut, on erittäin vakava puute.

Lakiesitys on itsepetosta (salauksen alkeet)

Lakiesityksessä puhutaan "tehokkaasta teknisestä [suojaus]toimenpiteestä". Mikä mahtaisi olla määritelmä jolla erotetaan tehokkaat suojaukset tehottomista?

"Artiklan säännösten kattamat tekniset toimenpiteet on määritelty artiklan 3 kohdassa, samoin se, milloin niiden katsotaan olevan artiklan 1 kohdan säännöksessä tarkoitetulla tavalla "tehokkaita".

"Teknisillä toimenpiteillä" tarkoitetaan direktiivissä "tekniikoita, laitteita tai osia, jotka on suunniteltu normaalissa käyttötarkoituksessa estämään tai rajoittamaan teoksiin tai muuhun aineistoon kohdistuvia tekoja, joihin ei ole saatu lupaa laissa säädettyjen" oikeuksien haltijoilta. Säännöksen mukaan näihin oikeudenhaltijoihin kuuluvat tekijänoikeuksien, lähioikeuksien ja tietokantojen erityissuojan oikeudenhaltijat.

"Tehokkaina" teknisiä toimenpiteitä pidetään 3 kohdan jälkipuoliskon säännöksen mukaan silloin, kun "pääsynvalvontatoimen tai suojakeinon avulla ... tavoiteltu suoja saavutetaan". Säännöksessä mainitaan suojakeinoista esimerkkeinä teoksen tai muun aineiston salaus, muuntaminen tai muuttaminen sekä kopioinnin valvontajärjestelmä.

Kaikki digitaalisessa ympäristössä käytettävät tekniset suojakeinot ovat kierrettävissä – helpommin tai vaikeammin. Vastaavasti kaikki lukitsemistavat analogisessa ympäristössä ovat avattavissa. Se, että jokin lukitus ei estä kaikkein järeimmillä murtovälineillä tapahtuvaa murtamista, ei tarkoita sitä, etteivät tällaiset suojakeinot olisi tehokkaita direktiivin tarkoittamassa mielessä."

Kun ensimmäistä kertaa kuulin sanamuodon "tehokas tekninen toimenpide", olin utelias selvittämään, mitä tuolla tehokkuudella oikeasti tarkoitettaisiin. Kryptografiassa nimittäin puhutaan tehokkaasta (tai "vahvasta") salauksesta. Tällöin tarkoitetaan salausta, jota on (käytännössä) mahdoton murtaa. Vastakohtana on heikko, esimerkiksi Julius Caesar -salaus, joka on on helppo murtaa.

On tosiasia, että mikä tahansa salaus voidaan teoriassa murtaa kokeilemalla järjestyksessä kaikkia mahdollisia avaimia. Vahvalla salauksella tarkoitetaan salausta, jossa avainten määrä on niin suuri, että kaikkien kokeileminen on käytännössä mahdotonta. Esimerkiksi avainten lukumäärä voi olla suurempi kuin maailmankaikkeuden atomien määrä!

Kappale joka alkaa sanoilla: "Kaikki digitaalisessa ympäristössä käytettävät tekniset suojakeinot ovat kierrettävissä – helpommin tai vaikeammin" näyttäisi ensilukemalta viittaavan juuri tähän periaatteeseen. "Tehokas" tarkoittaisi siis samaa mitä kryptografiassa yleensäkin tarkoitetaan sanalla "vahva". Tällöin herää kuitenkin seuraava kysymys: Miksi pitäisi lailla kieltää sellaisen salauksen murtaminen, jonka murtaminen on mahdotonta? Edellisistä kappaleista selviääkin, että tätä ei todellakaan tarkoiteta.

Ylläolevan kappaleen voisi selvällä suomenkielellä tiivistää seuraavasti: "Tehokkaalla teknisellä suojaustoimenpiteellä tarkoitetaan myös sellaista suojaustoimenpidettä joka ei ole tehokas, silloin kun sen käyttäjä toivoo että se olisi tehokas."

Jos edellinen kappale tuntui sarkastiselta, voin vakuuttaa että sitä sen ei ole tarkoitus olla. Jos et ole vielä aivan vakuuttunut, niin pyydän että tutustuisit seuraavassa salauksen alkeellisimpiin periaatteisiin.

Perinteisesti salakirjoitusta on käytetty suojaamaan kahden osapuolen kommunikointia ylimääräisiltä korvilta tai katseilta. Jos esimerkiksi olemme keskenämme sopineet, että käytämme Julius Caesar -salausta ja avaimena on numero yksi, on kyseessä seuraava salaus: Kirjain "a" kirjoitetaan "b":nä, "b" kirjoitetaan "c":nä ja niin edelleen. Lopuksi "ö" kirjoitetaan "a":na. Esimerkiksi oman nimeni kirjoittaisin: "IFOSJL". Ulkopuoliset eivät ymmärtäisi tuota, sillä he eivät tiedä miten viesti puretaan. Sinulle viestin purkaminen sen sijaan olisi helppoa, sillä tiedät mitä avainta olemme sopineet käytettävän. (Koska kyseessä on heikko salaus, ei jokaisen 29:n avaimen kokeileminen olisi ulkopuolisellekaan kovin vaikeaa.)

Siinä missä salausta on perinteisesti käytetty aineiston suojelemiseksi ulkopuolisilta, tekijänoikeusmietinnön "tekniset toimenpiteet" tavoittelevat jotain kunnianhimoisempaa: Aineisto pitäisi suojata vastaanottajalta itseltään! Kun muistetaan, että digitaalisessa maailmassa ei ole mitään eroa sillä, kopioidaanko CD-levyn sisältö kaiuttimiin vai kiintolevylle, ongelma saa suorastaan skitsofreeniset mittasuhteet. "Toisaalta haluan kyllä antaa tämän sinulle, mutta toisaalta en."

En tiedä onko sitä matemaattisella tarkkuudella todistettu, mutta maalaisjärjellä on helppo päätellä, että tällaisen tehtävän ratkaiseminen on mahdotonta. "Jotta voisimme myydä asiakkaalle tämän kappaleen, joudumme antamaan hänelle siihen myös avaimen jolla suojaus puretaan. Mutta jos annamme avaimen, hän pystyy purkamaan suojauksen, mikä ei ollut tarkoitus."

Markkinoilla olevissa teknisissä suojaustoimenpiteissä tämä ongelma on "ratkaistu" niin, että kuluttajalle annettava luku- tai toistolaite tai -ohjelma kyllä sisältää tarvittavan avaimen, mutta sen toiminta on tehty niin sekavaksi, että avainta ei helposti löydä. Koska binäärisen ohjelmakoodin lukeminen ja analysointi on ihmiselle vaivalloista, ei avaimen löytäminen muun koodin seasta ole helppoa. Se kuitenkin on siellä koko ajan. Vielä vaikeampaa avaimen löytäminen on silloin, kun salaus on toteutettu "raudassa" eli mikropiirillä tapahtuvaksi. (Tämäkin tosiseikka on mainittu mietinnössä, sivulla 19.) Mutta mikropiirinkään sähkösignaalien analysointi ei ole mahdotonta. Avain on siellä jossain, ja molemmissa tapauksissa on vain ajan kysymys, ennenkuin salaus puretaan.

Tekniikkaa voidaan havainnollistaa yksinkertaisella vertauksella. Kuvitellaan satumaailma, jossa ei ole olemassa lukkoja. Koska lukon tekeminen on mahdotonta, rakennetaankin salaovi. Naamioidaan ovi niin, että sitä ei näe jos ei osaa etsiä sitä. Tällainen salaovi tietenkin estää kulun sen takana olevaan huoneeseen. Mutta jos ovi löytyy, se ei estä yhtään mitään. Itse en laittaisi tässä satumaailmassani rahojani pankkiin, jonka kassaholvi suljetaan salaovella.

Juuri tämä on yksi suurimmista syistä, miksi esimerkiksi Open Source -yhteisön jäsenet (eli hakkerit) niin kovasti vastustavat lakiesitystä. Itsepetoksessa eläminen saattaa poliitikolta sujua ongelmitta, mutta matemaattisen logiikan koulutuksen saanut insinööri ei sellaista ymmärrä. Edellisen lauseen ei ole tarkoitus tuomita ketään (paitsi ihan vähän), dipomaattisuus ja eri osapuolien ymmärtäminen on varmasti poliitikolle hyvä ominaisuus. Hakkeri sen sijaan ei voi koskaan hyväksyä sitä, että "tehokas" määritellään lailla tarkoittamaan "tehotonta" ja päinvastoin.

Jos lopuksi laskeudutaan käytännöllisemmälle tasolle, voidaan todeta, että laki ei todennäköisesti tule vähentämään piratismia ollenkaan. Jotkut ovat jopa ehdottaneet että se saattaa lisätä sitä. Tekijänoikeusmateriaaleja tullaan aina kopioimaan laittomasti, oli ne sitten "suojattu" miten tahansa. Musiikin, elokuvien ja muun tekijänoikeusmateriaalin laiton kopioiminen on ollut laitonta tähänkin asti. Se että se tällä lailla kielletään vielä uudestaan ei luonnollisestikaan muuta mitään.

Ottaen huomioon että laki ei todennäköisesti vähennä piratismia, isoilla tuotantoyhtiöillä on ollut huomattavan kova motivaatio ajaa sitä eteenpäin. Tämä on ymmärrettävää, sillä laki tuo heille tulovirtoja toista kautta: Se antaa tukevamman otteen lainkuuliaisen kansalaisen kukkarosta.

Perinteisesti luonnollisella henkilöllä on ollut oikeus kopioida teos yksityiseen käyttöön. Televisio-ohjelman voi nauhoittaa, tai CD-levyn voi kopioida kasetille korvalappustereoita ajatellen. Tämän lakiesityksen hyväksymisen jälkeen tämä kaikki tulee olemaan mahdotonta, jos teos on "teknisellä toimenpiteellä" suojattu. Oli suoja sitten kuinka näennäinen ja heikko tahansa, lakiesitys tekee kopioinnista kiellettyä.

Voidaan tietenkin sanoa, että yksityinen kopiointi olisikin hyvä kieltää sillä se loukkaa tekijän oikeuksia. Tämä on täysin mahdollinen kanta. Itse voisin kuitenkin ennemmin hyväksyä sellaisen lain, jossa se kielletään suoraan, sen sijaan että se tällä lakiesityksellä kiellettään kiertoteitse.

Kuten mietinnössä todettiin, suojattu CD-levy ei välttämättä toimi kaikissa CD-soittimissa.

Itse asiassa äskettäin käyttöön tulleessa CD-levyissä käytetyssä "suojauksessa", suojaus perustuu yksinkertaisesti siihen, että levyt sisältävät yhden stadnardinvastaisen raidan, eli ne ovat tavallaan viallisia. Tavoitteena on, että tietokoneen CD-asemat eivät tämän jälkeen levyä ymmärtäisi, mutta musiikkisoittimet kyllä. Käytännössä tilanne ei tietenkään ole näin ihanteellinen.

Suojauksen "tehokkuutta" kuvastaa se, että se voidaan poistaa vetämällä mustalla tussikynällä viiva oikeaan kohtaan CD-levyn pinnassa. Onneksi tussikynillä on myös "muuta kaupallista merkitystä", ettei poliisin tarvitse ruveta sulkemaan Tiimareita!

Voi siis helposti syntyä tilanne, jossa uudet stereot ostanut lainkuuliainen kuluttaja saa ikäväkseen huomata, että osa hänen CD-levyistään ei uudessa soittimessa toimikaan. Hän joutuu siis ostamaan omat levynsä uudestaan kuunnellakseen niitä uudella laitteella. Sama periaate toistuu myös muilla mediaformaateilla kuin CD-levyillä.

Sama toimii myös päinvastoin: Voi syntyä tilanne, että markkinoilla ei enää yksinkertaisesti julkaista sellaisia CD-levyjä joita pystyn omalla soittimellani kuuntelemaan. Jos haluan ostaa uusia CD-levyjä, pitää ensin ostaa uusi soitin.

Muun muassa Microsoft käyttää tätä periaatetta suorasukaisesti hyväkseen. Se on viime vuoden aikana voimakkaasti ajanut markkinoille omaa wmv-mediaformaattiaan, joka on "teknisesti suojattu" ja USAssa lisäksi patentoitu. Esimerkiksi jalkapallon MM-kisojen Internet-videopätkiä julkaistiin vain tässä formaatissa. Tämä tarkoittaa että niitä pystyi katsomaan ainoastaan Microsoftin valmistamalla katseluohjelmalla, ja Microsoftin myymällä käyttöjärjestelmällä. (USA:n vastaava lainsäädäntö on tiukempi, minkä seurauksena mikä tahansa ilman Microsoftin lupaa valmistettu kilpaileva katseluohjelma on käytännössä laiton, oli sillä sitten kuinka paljon kaupallista merkitystä tahansa.)

Ironista on, että molemmissa tapauksissa Mustamäen torilta ostettu piraattilevy, jossa ei luonnollisestikaan ole käytetty mitään suojausta, toimii ongelmitta kaikissa standardinmukaisissa CD-soittimissa.

Nämä ongelmat ovat seurausta siitä, että kuluttajien näkökulmia ei ole ollenkaan huomioitu lakiesitystä valmisteltaessa. Sen sijaan että lainsäätäjä lähtee yksipuolisesti ajamaan suurten tuotanto- ja ohjelmistoyhtiöiden etuja - edes kyseenalaistamatta näiden kaikkia tarkoitusperiä - määrittelemällä mitä kuluttajat eivät saa tehdä, tulisi ehkä tulevaisuudessa kiinnittää enemmän huomiota siihen mitä nämä monopoliasemissaan mellastavat yhtiöt eivät saa tehdä kuluttajille.

Lakiesitys ei edistä tietoyhteiskuntaa, vaan on sille haitaksi (hakkerietiikka)

Tekijänoikeustoimikunnan mietintö on juhlavasti nimetty "Tekijänoikeudet tietoyhteiskunnassa". Mietintö edustaa näkemystä siitä, että tietoyhteiskunnan menestymiseen vaikuttaa olennaisesti se, että ns. aineettoman työn tekijöillä on mahdollisimman tehokkaat keinot rahastaa työllään. Kuten yllä on nähty, lakiesitys turvaa nämä tarpeet suhteellisen tehokkaasti, vaikka se todennäköisesti ei juurikaan estä itse piratismia.

Myös hakkerit kunnioittavat tekijänoikeuksia. He arvostavat toisen työtä, ja tekijän oikeutta määrätä omasta työstään. Hakkerit itsekin käyttävät juuri tekijänoikeuslainsäädäntöä hyväkseen, turvatakseen omille Open Source -ohjelmilleen mahdollisimman hyvät levitysmahdollisuudet.

Hakkerina uskon kuitenkin hieman toisenlaiseen filosofiaan, mitä tietoyhteiskunnan kehittämiseen tulee. Hakkerin mielestä tietoyhteiskunnan perusta, on tiedon mahdollisiman vapaassa levityksessä.

Tämä on periaate, johon monet aikamme suuryhtiöistä eivät toistaiseksi vielä yhdy. Lakiesityksestä käy ilmi, että myös lainsäätäjä on suuryhtiöiden puolella. On kuitenkin olemassa selviä todisteita siitä, että se tietoyhteiskunta jota jo nyt elämme, on suurimmaksi osin rakentunut juuri tälle periaatteelle.

"Esi-digitaalista tietoyhteiskuntaa" hallitsi lähes täysin yliopistomaailman viitoittama perinne, jonka mukaan tietoa jaettiin avoimesti. Suurin osa siitä perusmatematiikasta, joilla tietokoneetkin toimivat ei ole kenenkään omaisuutta, vaan vapaata tietoa. Vastaavasti tietenkin ne fysiikan keksinnöt, joilla sähköä tuotetaan ja käytetään tietokoneen mikrosiruissa. Ja ennen kaikkea, myös ensimmäiset tietokoneet kehitettiin yliopistoissa.

Kun tietokoneiden valmistuksesta sitten tuli kaupallista toimintaa, erilaisia tietokoneita oli markkinoilla lukuisia. Se tietokone, jota useimmat meistä tänä päivänä käyttävät, tunnetaan nimellä (IBM yhteensopiva-) PC. Mikä teki PC:stä ylivertaisen?

Totuus on, että ennen 90-luvun loppua PC ei ollut teknisesti ylivertainen missään suhteessa, verrattuna muihin tietokonetyyppeihin. Mikä siis oli PC:n salaisuus? Oli lähinnä sattumaa, että IBM kokosi ensimmäisen PC-tietokoneen standardikomponenteista, joita myös kilpailevat tietokonevalmistajat pystyivät vapaasti käyttämään. Tämä tahaton avoimuus oli PC:n valtti muihin tietokoneisiin nähden.

Ehkä tärkein tietoyhteiskuntaa luonut tekniikka on Internet. Kaikki tiedämme, että Internet sai alkunsa yliopistomaailmassa. Mutta tärkeämpää on taas kerran kysyä, miksi juuri Internet? 1990-luvulla tarjolla oli lukuisia kilpailevia verkkotekniikoita: Microsoft Networking, Novell Netware, IBM Token-ring, Compuserve, America OnLine... Edes yliopistomaailma ei täysin tukenut Internetin käyttöönottoa, koska sitä ei oltu standardoitu.

Päinvastoin kuin PC:ssä, Internetin tekniikoiden avoin kehitysmalli ei ollut sattumaa. Juuri Internetiä kehittivät ne ihmiset, jotka nykyään kutsuvat itseään hakkereiksi. Se että tämä ei-kenenkään tukema tekniikka vei voiton kaikista muista, on vahva puoltolause avoimuuden periaatteen puolesta.

Internetin kuuluisin osatekniikka on World Wide Web. Moni ei ehkä ole tullut ajatelleeksi, että ei ole mitenkään itsestään selvää, että www:n tekniikat ovat meidän kaikkien vapaasti käytettävissä. WWW:n kehitetti hakkeri nimeltä Tim Berners Lee. Vaikka Tim oli hakkeri, tekniikan oikeudet olivat kuitenkin hänen työnantajansa CERN:in omaisuutta. Lopulta CERN 1993 ilmoitti, että WWW:n tekniikat olisivat vapaasti kaikkien käytettävissä ja CERN ei perisi niiden käytöstä mitään lisenssimaksuja. Heti seuraavana vuonna 1994, syntyi WWW:n ympärille paljon liiketoimintaa, kuuluisimpana Netscape-niminen yritys, joka taitaa olla USA:n historian kovimpia pörssinousijoita. WWW:n menestystarinasta tuon vuoden jälkeen tuskin tarvitsee tässä kertoa.

On vielä ennenaikaista sanoa, että Linux tulee avoimena käyttöjärjestelmänä syrjäyttämään Microsoftin Windowsin. Itse olen vakuuttunut siitä, että tämä on enää vain ajan kysymys. Tieteessä teorian pätevyyttä mitataan mm. ennustettavuudella. Itse uskon, että tietoyhteiskunnan vahvin voima on avoin tiedon jakamisen periaate. Tämän teorian pohjalta johdonmukainen ennustus on, että Linux todella tulee syrjäyttämään suljetummat kilpailijansa.

Tarkastelun alla oleva lakiesitys on varmasti monessa suhteessa hyvä. Se vahvistaa tekijöiden oikeuksia teoksiinsa nähden. Sikäli kuin teknisiin suojauksiin liittyvät kuluttajansuojaongelmat johtavat lisääntyneeseen CD-levyjen ja CD-soittimien myyntiin, se on hyväksi sekä tekijöille, että kauppiaille ja lisääntyneen kulutuksen myötä myös valtiolle. Sikäli kuin se lisää aineettomien hyödykkeiden ympärillä tapahtuvaa kaupankäyntiä, se voi olla jopa ympäristöystävällinen. Mutta edellä esitetyn perusteella ei kuitenkaan voida väittää, että se edistäisi tietoyhteiskuntaa, eikä se siten tee nimelleen oikeutta.

Epilogi: DigitalConsumer.org

Edellä on jo käsitelty hieman sitä, että lakiesitys on kuluttajansuojan kannalta puutteellinen. Vaikka lainsäätäjä ei olekaan vaivautunut tällä kertaa pohtimaan näitä asioita, joku muu on niin jo tehnyt. Alla oleva "Digitaalisen kuluttajan oikeudet" on suomennos amerikkalaisen DigitalConsumer.org -järjestön "Bill of Rights" -julistuksesta. Alkuperäinen asiakirja löytyy osoitteesta http://www.digitalconsumer.org/bill.html .

1. Käyttäjällä on oikeus siirtää laillisesti vastaanottamansa aineisto ajassa myöhempään ajankohtaan.

Sinulla on oikeus nauhoittaa TV- tai radio-ohjelma, jotta voit katsella tai kuunnella sitä sinulle parhaiten sopivana myöhempänä ajankohtana.

2. Käyttäjällä on oikeus siirtää laillisesti vastaanottamansa aineisto toiseen paikkaan.

Sinulla on oikeus käyttää hankkimaasi aineistoa eri paikoissa (edellyttäen että kukin käyttötapa on kuitenkin henkilökohtaista ja ei-kaupallista). Esimerkiksi voit kopioida CD-levyn kannettavaan musiikkisoittimeen, jotta voit kuunnella levyä hölkätessäsi.

3. Käyttäjällä on oikeus tehdä varmuuskopioita omistamastaan aineistosta.

Sinulla on oikeus tehdä arkistointia varten kopio alkuperäiskappaleesta, siltä varalta että alkuperäinen joskus tuhoutuisi.

4. Käyttäjällä on oikeus käyttää laillisesti vastaanottamaansa aineistoa valitsemallaan teknisellä laitteistolla.

Sinulla on oikeus kuunnella musiikkia Rio-soittimellasi, katsoa TV-ohjelmia iMacilla, ja katsella DVD-levyjä Linux-tietokoneella.

5. Käyttäjällä on oikeus muuntaa laillisesti vastaanottamansa aineisto toiseen esitysmuotoon.

Sinulla on oikeus muokata aineiston fyysistä tallennusmuotoa, jotta se olisi paremmin käytettävissäsi. Esimerkiksi sokea henkilö voisi muokata elektronista kirjaa siten, että sen sisältö voidaan lukea ääneen.

6. Käyttäjällä on oikeus teknisten menetelmien käyttämiseen, toteuttaakseen tässä mainittuja oikeuksiaan.

Tämä viimeinen oikeus takaa sen, että edellämainitut oikeudet toteutuvat myös käytännössä. Jotkin viimeaikaiset tekijänoikeuslait sisältävät paradoksaalisia porsaanreikiä, joissa ensin myönnetään käyttäjälle joitain oikeuksia, mutta sitten kriminalisoidaan kaikki teknologiat, joilla näitä oikeuksia voisi toteuttaa. Digitaalisen kuluttajan oikeudet päinvastoin takaavat, että mitään teknologisia esteitä ei saa luoda estämään näiden oikeuksien toteutumista.