Valistunut diktaattori

Nyt jätämme hetkeksi Linuksen ja hänen kavereidensa elämänarvojen tutkimisen ja otamme seuraavaksi oppia Open Source -yhteisön organisaatioista ja niiden hierarkioista. Miten hallitaan ohjelmistoprojektia, jonka kymmenet – tai Linuxin tapauksessa sadat – ohjelmoijat etätyöskentelevät eri puolilta maapalloa ja vieläpä vapaaehtoisvoimin, ilman mitään virallista työntekijäsuhdetta projektiin?

Linus on Linux-projektin valistunut diktaattori. Hän ei itse kylläkään käytä itsestään tätä nimitystä vaan se on peräisin Eric Raymondin The Cathedral and the Bazaar -kirjasta, jossa kirjoittaja tutkii Open Source -projektien eri organisaatiomuotoja. Vaikka diktaattorimalli ei ole ainoa tapa, joilla Open Source -projekteja johdetaan, se on selvästi yleisin ja samalla myös epämuodollisin. Python-nimisen ohjelmointikielen luojaa Guido van Rossumia kutsutaan python-piireissä ihan julkisesti tittelillä BDFL – Benevolent Dictator For Life (elinikäinen valistunut diktaattori). Ilmeisesti python-ohjelmoijat eivät aio suoda Guido-paralle eläkepäiviä lainkaan!

Valistunut diktaattori on projektin johtaja, jolla on yksin kaikki päätäntävalta.¹¹ Usein tämä auktoriteetti on luonnollinen seuraus siitä, että johtaja on myös projektin alullepanija, kuten Linus on Linuxin tapauksessa.

Meille länsimaisissa demokratioissa eläville ihmisille puheet diktatuurista saattavat kuulostaa epäilyttäviltä. Vaikka diktatuuriin liittyvä suoraviivaisuus on varmasti kustannustehokasta ja organisaatiorakenne kevyttä, on historia opettanut meille myös diktaattoreihin liittyvistä ongelmista. Monet monarkeistamme ja diktaattoreistamme eivät ole olleet kovinkaan valistuneita. Joten vaikka demokratiaan liittyvät neuvottelut, kompromissit ja äänestykset tuntuvatkin usein kalliilta, tehottomilta ja ennen kaikkea tuskastuttavan turhauttavilta, olemme kuitenkin historian opettamina päätyneet juuri siihen. Jos Linus onkin meistä ehkä keskimääräistä valistuneempi, niin voimmeko luottaa siihen, että hänen seuraajansa – sitten kun se päivä koittaa – ei ole täydellinen katastrofi?

Voimme, sillä ei Linuskaan ole Linuxin johtaja, joka sattumalta ja onneksi sattuu olemaan valistunut. Asia on ihan päin vastoin. Hän on johtaja vain ja ainoastaan siksi, että on niin fiksu kuin on.

Open Sourcen periaatteista seuraa mielenkiintoinen dynamiikka, jolla on suoria seurauksia myös projektiorganisaation hierarkiaan ja organisaation jäsenten välisiin suhteisiin. Mitä tapahtuisi jos Linus jostain syystä päättäisi lyödä homman läskiksi ja alkaisi ihan ilkeyttään tekemään Linuxiin typeriä ratkaisuja? Heti seuraavana päivänä muut Linuxin ohjelmoijat jättäisivät Linuksen pelleilemään yksinään, kopioisivat Linuxin lähdekoodit johonkin, missä Linus ei pääse niihin käsiksi, ja jatkaisivat ilman häntä. Todennäköisesti hyvin pian projektille myös valittaisiin – enemmän tai vähemmän tietoisesti ja enemmän tai vähemmän demokraattisesti – uusi valistunut diktaattori.

Tämä kaikki on mahdollista siksi, että koodi on avointa ja vapaasti kenen tahansa käytettävissä. Linuksella on diktaattorina kaikki päätäntävalta, mutta toisaalta hänellä ei ole mitään valtaa. Muut pitävät häntä johtajanaan ainoastaan siksi, että hän on niin lahjakas, eli valistunut. Valta ja vapaus ovat mielenkiintoisessa tasapainossa. Diktaattorilla on kaikki valta, ja muilla on vapaus äänestää jaloillaan.

Samasta syystä diktaattorimalli ei toimi hyvin joissain muissa ympäristöissä. Jos pomosi ei ole tehtäviensä tasalla, se on ikävä juttu, mutta minkä teet? Jos armeija tottelee sokeasti ylipäällikköään, joka osoittautuu sairaaksi tyranniksi, minne pakenet? Näissä tilanteissa ei ole läsnä sellaista avoimuutta, mikä Open Source -prosessiin kuuluu erottamattomasti. Ilman avoimuutta emme myöskään pysty täysin luottamaan toisiin organisaation jäseniin, vaan joudumme turvautumaan raskaisiin demokraattisiin prosesseihin suojautuaksemme valtataisteluilta ja erilaisilta muilta pihtaamisen muodoilta. Open Source -projekteissa avoimuus on niin kiinteä osa järjestelmää, että tällaisia varotoimenpiteitä ei tarvita.

Linus diktaattorina on hyvin konkreettinen esimerkki avoimuuden periaatteen hyödyistä. Avoimuudesta seuraa suoraan, että Open Source -projektit eivät tarvitse raskasta projektiorganisaatiota, vaan voivat toimia hyvinkin kevyesti, ketterästi ja kustannustehokkaasti. Voisiko diktaattorimalli sitten toimia perinteisemmässä organisaatiossa? Tästä on olemassa ainakin yksi esimerkki.

WWW-konsortio, lyhyemmin W3C, on standardointielin, joka on luonut lähes kaikki webiin liittyvät tekniikat. W3C:n julkaisemia standardeja ovat muun muassa HTML, CSS-tyylisivut, XML, DOM – joka on osa JavaScriptiä – PNG-kuvaformaatti, SVG-kuvaformaatti ja monta muuta tekniikkaa, joita me internetin käyttäjät hyödynnämme päivittäin. W3C:n jäseninä on noin 450 IT-alan yritystä ja organisaatiota Microsoftista ja IBM:stä alkaen.

W3C:n päätöksentekoprosessi standardeja valmistellessa muistuttaa mielenkiintoisella tavalla Open Source -diktaattorimallia. Standardien valmistelutyö tapahtuu aiheeseen perehtyneessä työryhmässä, jonka työ on hyvin avointa. Standardeista julkaistaan useita esiversioita, joita kuka tahansa voi kommentoida. Kun työryhmä saa työnsä valmiiksi, tuodaan ehdotus äänestykseen. Äänestykseen saavat osallistua kaikki jäsenorganisaatiot ja jokaisella on siinä yksi ääni.

Äänestyksen jälkeen W3C:n johtaja yksin joko hyväksyy tai hylkää ehdotuksen. Johtaja voi siis täysin oman päänsä mukaan joko noudattaa tai olla noudattamatta äänestystulosta. Käytännössä W3C:n toiminta on hyvin konsensushakuista, mutta järjestelmä muistuttaa kuitenkin valistuneen diktaattorin mallia.

W3C:n johtajana on sen perustamisesta asti toiminut Tim Berners-Lee. Hän on sama mies, joka 90-luvun alussa CERN:ssä työskennellessään kehitti HTML:n ja muut webiin liittyvät tekniikat. Hän on siis webin Linus – luoja ja diktaattori.

Kuten W3C:ssä, myös Linuxin kehitystyössä päätökset tehdään yleensä perusteellisten keskustelujen pohjalta. Erityisesti Linus kuuntelee neuvoja lähimmiltä ja pitkäaikaisimmilta työtovereiltaan, joita yhteisö kutsuu hänen luutnanteikseen. He ovat siis eräänlaisia pikkudiktaattoreita, joilla on projektissa oma vastuualue. Aivan kuten Linuksenkin, myös heidän auktoriteettinsa perustuu vuosien aikana osoitettuun lahjakkuuteen ja sitä kautta saavutettuun luottamukseen. Tällaista järjestelmää kutsutaankin osuvasti meritokratiaksi.

Sellaistakin on tapahtunut, että diktaattori-Linus on lopulta joutunut murjottaen hyväksymään ratkaisun, jota enemmistö vaatii, vaikka hän itse on kovasti vastustanut sitä. Jos hän ei toimisi näin, hän ei ehkä joku päivä enää olisikaan diktaattori. Avoin järjestelmä toimii siis kevyesti mutta myös demokraattisesti.

Kirjan "Avoin Elämä: Näin toimii Open Source" verkkoversio on luettavissa ilmaiseksi.
Halutessaan siitä on kuitenkin mahdollista, ja suotavaakin, antaa kirjailijalle pientä tippiä.