Nimet ja identiteetti

On mielenkiintoista panna merkille, että yhteisössä, jossa kovasti vannotaan avoimuuden ja jakamisen nimeen, yhdestä asiasta pidetään kovasti kiinni: nimistä. Jopa niin paljon, että yhteisö, joka on kääntänyt päälaelleen omistamiseen ja tekijänoikeuteen liittyviä käytäntöjä, näkee tavaramerkit – eli laillistetun nimisuojan – suhteellisen positiivisena asiana. Esimerkiksi "Linux" on Linus Torvaldsin rekisteröimä tavaramerkki, eikä mitä tahansa käyttöjärjestelmää tai muuta ohjelmaa sen takia saa kutsua Linuxiksi. Linus sallii Linuxiksi kutsuttavan vain hänen julkaiseman Linux-kernelin ja sen muunnelmien päälle tehtyjä käyttöjärjestelmiä.

Ihmisen tai projektin oman nimen kunnioittaminen on itse asiassa myös yksi avoimuuden puolustusmekanismeista. Open Source -termi itsessäänkin on suojattu, ja termiä "OSI certified Open Source" saa käyttää vain ohjelmista, jotka täyttävät tietyt avoimuuden kriteerit.

Open Source -yhteisössä jokainen on avoimesti sitä mitä on – oma itsensä. Julkaistessaan uusia Linuxin versioita Linus esiintyy omalla nimellään. Voit luottaa siihen, että ohjelma jota kutsutaan Linuxiksi on juuri Linuksen tekemä, ei jotain muuta. Nimi toimii laadun takeena. Tekijä on itse henkilökohtaisesti työnsä laadun takeena. Mutta toisaalta taas työ tuo kunniaa tekijälleen. Ohjelman tekijä tulee yleensä tunnetuksi juuri työnsä kautta. Vaikka työn tuloksia jaetaan avoimesti, kunniaa työstä ei jaeta. Ja miten voitaisikaan, eihän sellainen olisi edes rehellistä. Kunnia työstä kuuluu yksinomaan työn tekijöille. Yhteisössä, jossa kaikki on avointa ja jaettua, tästä pidetään kiinni. Johonkin on voitava luottaa.

Mutta Open Source -yhteisön suhde nimiin on paljon vahvempi kuin pelkät kysymykset tavaramerkeistä tai brändeistä. Jotkut sanat liittyvät vahvasti yhteisöä koskeviin identiteettikysymyksiin. Niistä pidetään kiinni kynsin hampain, vaikka muu maailma ei aina ymmärtäisi mistä on kysymys.

Yksi tällainen identiteettiin liittyvä sana on hakkeri. Suurin osa tämänkin kirjan lukijoista varmaan mieltää hakkerin synonyymiksi sanalle "tietokonerikollinen". Eli sellaiseksi ihmiseksi, joka esimerkiksi internetiä hyödyntäen murtautuu toisen tietokoneeseen, lukee sieltä salaisia tiedostoja ja mahdollisesti tekee jotain ilkivaltaakin. Jopa IT-alan lehdistö käyttää sanaa tässä merkityksessä.

Open Source -yhteisössä sana tarkoittaa kuitenkin jotain muuta. Tietokoneiden syntyaikoihin 60- ja 70-luvulla MIT:n ja muiden amerikkalaisten yliopistojen ohjelmoijat kutsuivat itseään hakkereiksi. Unix-käyttöjärjestelmän kehittyessä sana siirtyi sitä ympäröivään yhteisöön. Unixin ohjelmoijat olivat hakkereita tai Unix-hakkereita ja he olivat edelleen pääosin yliopistoväkeä. Sanaan ei liittynyt mitään rikollista, vaan ennemminkin siihen liittyi ajatus erityisen lahjakkaasta ohjelmoijasta, gurusta ja Unix-yhteisön jäsenestä, joka on intohimoisen innostunut ohjelmoinnista ja tekniikasta.

Alkuaikojen hakkerikulttuuri oli ideologialtaan hyvin samanlainen nykyisen Open Source -kulttuurin kanssa. Tosin Open Sourcea ei tunnettu erillisenä käsitteenä, vaan pikemminkin oli niin, että kaikki tietokoneohjelmat olivat avoimia. Yliopistoympäristössä syntyneelle kulttuurille tämä oli luonnollista. Muutos kohti sitä suljettujen ohjelmistojen kulttuuria, joka meidän mielestämme on normaalia, tuli vasta 80-luvulle siirryttäessä. Samalla hakkerikulttuuri jäi vähän sivuraiteelle. Pihtaamismalli, jolla suljettuja ohjelmistoja alettiin valmistamaan ja myymään, ei kuulunut hakkerikulttuuriin.

Jossain vaiheessa lehdistö alkoi raportoimaan tietomurroista ja syystä tai toisesta päätyi kutsumaan tekijää hakkeriksi. Nimitys ei ehkä alun perin ole ollut täysin huonokaan, sillä siihen aikaan – päin vastoin kuin nyt – on tietomurron tekijältä vaadittu paljon tietotaitoa ja lahjakkuutta, eli hän on siinä mielessä ehkä ollutkin hakkeri. Mutta tästä eteenpäin sana hakkeri tuli tarkoittamaan tietokonerikollista.

Olen monesti pohtinut, minkä takia Open Source -yhteisön jäsenet niin itsepäisesti haluavat edelleen kutsua itseään hakkeriksi? Sanan alkuperäinen merkitys on niin täydellisesti jäänyt uudemman merkityksen varjoon, että tuntuu suorastaan kummalliselta, että joku lainkuuliainen kansalainen haluaa enää kutsua itseään sillä nimellä. Jopa tietokonealan ammattilaiset menevät yleensä hämilleen, sillä hakkeri-sanan alkuperäistä merkitystä ei todellakaan hakkeripiirien ulkopuolella juuri tunneta. Eräskin lehtimies-raukka oli onnistunut kirjoittamaan pitkän artikkelin, jossa hän kuvasi miten pahamaineiset tietokonerikolliset olivat luoneet uuden Linux-nimisen käyttöjärjestelmän! Kukaan ei ilmeisesti ollut päässyt kertomaan hänelle hakkeri-sanan kahdesta eri merkityksestä. Artikkelia lukiessani en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa.

Mutta ymmärrän kyllä hakkereita. Miten kukaan voisi luopua nimestä, joka määrittelee oman identiteetin? Nimestä, johon liittyy niin pitkä ja kunniakas historia, aina ensimmäisiin tietokoneisiin ja tekoälylaboratorioihin¹⁴ asti. Nimestä, johon kiteytyvät koko yhteisön ideologiset peruspilarit, joista Stallman jaksaa saarnata yhä uudelleen ja joista filosofi Himanen niin ylevästi kirjoittaa kirjassaan Hakkerietiikka. Kaikesta sekaannuksesta huolimatta hakkerit ovat ylpeitä hakkeruudestaan. Ja täytyy myöntää, että koko sydämestäni ymmärrän heitä. Emmehän me suomalaisetkaan ole vaihtaneet maamme nimeä, vaikka monissa kielissä finni varsinaisesti tarkoittaakin mätäpaisetta!¹⁵

On olemassa toinenkin sanoihin liittyvä tarina, johon hakkerit suhtautuvat yhtä voimakkain tuntein kuin hakkeri-sanaan. Mutta päinvastoin kuin hakkeruus, nämä sanat eivät ole hakkereita yhdistäviä, vaan ne ovat olleet monen kitkerän väittelyn syynä.

Kun kaupalliset suljetut ohjelmistot yhä enemmän alkoivat vallata alaa pääosin yliopistoihin majoittuneelta hakkerikulttuurilta, jäljelle jäi yksi mies, joka päätti pyhittää elämänsä taistelulle pihtaamista vastaan. Vuonna 1984 Richard Stallman ilmoitti perustaneensa GNU-projektin. Projektin tavoitteena oli tuottaa vapaita ohjelmistoja – Free Software – ja jonain päivänä julkaista täysin vapaa käyttöjärjestelmä.¹⁶ Richard Stallman ei ollut mikä tahansa propellipää. Hän todella antautui projektilleen sataprosenttisesti. Hän irtisanoi itsensä tutkijan työpaikastaan yliopistolla, sillä hänen tuli varmistua siitä, ettei yliopisto voisi väittää omistavansa hänen tekemiä ohjelmia, eikä hän siksi voinut olla työsuhteessa yliopistoon. Stallmanin esimieheltä MIT:ssä ei puuttunut visionäärin kykyjä häneltäkään. Ymmärrettyään Stallmanin eron syyt, hän määräsi, että Stallmanin entinen työhuone ja yliopiston muut palvelut – erityisesti tietokoneet – olisivat edelleen hänen käytössään. Ilman tätä projektista tuskin olisi mitään tullutkaan. Rahapulaan joutunut Stallman jopa asui jonkin aikaa työhuoneessaan.

Näin alkoi vapaiden ohjelmistojen, eli Free Softwaren, historia. Projekti oli ilmeinen menestys, sillä jo vuoteen 1991 mennessä, kun Linus alkoi puuhastelemaan oman projektinsa parissa, lähes kaikki käyttöjärjestelmään kuuluvat työkaluohjelmat olivat valmiina ja puuttuva Hurd-kernelikin oli "melkein valmis". Kun Linux sitten oikeaan aikaan täytti tämän aukon, oli Stallmanin unelma vihdoin toteutumassa.

Suurin osa 90-luvusta kului internet-huuman vallassa, eikä vapaasta käyttöjärjestelmästä vielä paljoa tiedetty. Mutta pinnan alla internetin leviäminen kiihdytti myös vapaiden ohjelmistojen kehitystä ja leviämistä entisestään, sillä internetin ansiosta yhä useammat hakkerit pystyivät osallistumaan maailmanlaajuisiin Open Source -talkoisiin. Ja vaikka lehdistö ei Linuxista paljoa vielä kirjoitellut, niin todellisuudessa esimerkiksi Suomessa suurin osa internetin palvelimista toimi jo Linuxin varassa. Vuosikymmenen lopulle tultaessa sekä lehdistö että yritysmaailma alkoi tosissaan kiinnostumaan sekä Linuxista, että sen syntyyn liittyvistä avoimista kehitysmalleista.

Tässä vaiheessa kokoontui neuvonpitoon joukko hakkereiden johtajahahmoja. (Ei siis tietokonerikollisia, vaan Free Software -yhteisön johtohenkilöitä.) He näkivät tilaisuutensa vihdoin koittaneen. Jo lähes unhoon jäänyt hakkerikulttuuri oli uudelleen haastamassa kaupalliset ohjelmistotalot. Yritysmaailma oli aidosti kiinnostunut vapaista ohjelmistoista. Mutta miten tilanne saataisiin hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla? Miten saataisiin yritykset panostamaan Linux-järjestelmiin? Miten saataisiin ohjelmistotalot siirtymään avoimeen kehitysmalliin? Ja miten tulisi varautua Microsoftin väistämättömään vastahyökkäykseen?

Hakkeri-isät tulivat siihen tulokseen, että vapaat ohjelmistot tarvitsivat uuden brändin, jonka eteen tehtäisiin paljon pr-työtä. Näin syntyi vuoden 1998 alussa termi Open Source – avoimen lähdekoodin brändi.

Miten nimeen Open Source päädyttiin? Stallmanin Free Software -termiä oli kritisoitu epäselväksi. Englannin sana Free, joka tarkoittaa vapautta, tarkoittaa myös muun muassa ilmaisuutta. Ilmaisista ohjelmistoista puhuminen taas ei kuulostanut hyvältä idealta, kun haluttiin saada ohjelmistotalot kiinnostumaan asiasta. Ja Free-sanan semantiikasta keskusteleminen taas on hämmentävää ja johtaa väistämättä sivuraiteille ja varsinainen asia saattaa unohtua. Brändinhän tulee olla lyhyt ja ytimekäs, ei epämääräinen.

Sinänsä Stallman oli jo aikoja sitten joutunut selvittämään samaa semantiikkaongelmaa, ja keksinyt aika nasevan muistisäännön: "Free as in Speech, not Free as in Beer."¹⁷ Vaikka ilmainen olut on hieno juttu, on sananvapaus kuitenkin tärkeämpää. Ja tästä vapaudesta Stallman mielellään puhuikin – ja juuri siinä olikin koko ongelman ydin. Free-sanan moniselitteisyyden kanssa olisi ehkä vielä pystytty elämään, mutta kun tietokoneohjelmien yhteydessä joku alkaa puhumaan sananvapaudesta, niin siinä on jo uskottavuus vaakalaudalla. Eikä siinä vielä kaikki, Stallman puhui myös mielellään mielipiteistään, joiden mukaan suljettujen ohjelmien malli oli suorastaan epäeettinen!

Juuri nämä puheet olivat todellisuudessa Open Source -termin synnyn takana. Muut hakkerivanhimmat olivat päättäneet ottaa pesäeroa sinänsä kunniakkaan GNU-projektin liian ideologisesta retoriikasta. Sellainen ei sopinut Wall Street Journalin tapaisten lehtien haastatteluihin. Tarvittiin uusi identiteetti, joka olisi salonkikelpoinen sekä Wall Streetillä että ohjelmistoyrityksissä. Takkutukkainen Stallman haluttiin syrjään ja tilalle tarjottiin hymyilevää Linus-kansikuvapojua.

Mutta uuden identiteetin luomiseksi tarvittiin ensin uusi nimi. Open Source kertoi selkeästi mistä oli kysymys: koodi oli avointa. Avoimuudesta seurasi laatu, kuten Eric Raymond The Cathedral and the Bazaar -kirjassaan selvitti. Open Source = laatu! Jos haluat parhaita tietokoneohjelmia, luovu Windowsista, käytä Linuxia! Jos haluat halvimman vaihtoehdon, käytä Linuxia! Me emme tiedä etiikasta mitään, mutta tiedämme mikä menetelmä toimii tietokoneiden ohjelmoinnissa parhaiten: Open Source!

Open Source -brändi onnistui loistavasti. Linus sai hymyillä lehtien kannessa oikein olan takaa. Linux-yhtiö Red Hatin pörssikurssi nousi ensimmäisenä pörssipäivänään nelinkertaisesti. Yritykset alkoivat vähitellen käyttää Linuxia yhä enemmän. Netscapesta tuli ensimmäinen suljettu ohjelmisto, jonka koodi avattiin ja kehitystyö siirtyi Open Source -pohjaiseksi Mozilla-projektiksi. Myöhemmin muut ovat seuranneet perästä, mukaanlukien eräs aiemmin StarOfficena tunnettu OpenOffice-tekstinkäsittelyohjelma, jolla tämäkin kirja on kirjoitettu. Ennen kaikkea lehdistö ja tavallinen kansa oppi tuntemaan Open Source -käsitteen.

Mutta kaikki eivät olleet tyytyväisiä. Stallman ei hyväksynyt Open Source -termin käyttöä. Hänen mielestään oli tärkeää ymmärtää vapaiden ohjelmien taustaan liittyvää ideologiaa, eikä tyytyä "käyttämään sitä mikä toimii parhaiten". Ja vaikka Open Source -leiri saavuttikin enemmän vastakaikua hakkeriyhteisön ulkopuolella, niin hakkeriyhteisön sisällä moni pysyi uskollisena Stallmanille ja alkuperäiselle Free Software -ideologialle.

Vaikka katkerimmat taistelut Free Software ja Open Source -leirien välillä ovat onneksi jo takana päin, voi yhä tänään päätellä kumpaan leiriin henkilö kuuluu, siitä kumpaa termiä hän käyttää Linuxista puhuessaan. Kysymys ei ole vain mistä tahansa sanaparista. Kysymys on identiteetistä ja siihen liittyvästä ideologiasta. Ja niistä hakkerit pitävät kiinni.

Kirjan "Avoin Elämä: Näin toimii Open Source" verkkoversio on luettavissa ilmaiseksi.
Halutessaan siitä on kuitenkin mahdollista, ja suotavaakin, antaa kirjailijalle pientä tippiä.